Me

Olen  Lea Rahtu 26 vuotta ja Rovaniemeltä kotoisin. Asun Oulussa ja opiskelen Oulun yliopistossa biokemiaa.  Olen kasvattanut marsuja 8vuotta ja minut hyväksyttiin Suomen marsuyhdistyksen viralliseksi kasvattajaksi 2011. Kasvatan marsuja nimellä Almond's. Aloitin kasvatuksen pitkäkarvaisilla marsuilla, mutta ne jäivät pois vuoden 2010 alussa. Nykyään kasvatan enää lyhytkarvaisia. 5vuotta kasvatin marsuja kasvattajakaverini Jennin kanssa, joka asui Rovaniemellä. Tällähetkellä teen yhteistyötä Oululaisen Elisa Svennon kanssa. Hän alkoi kasvattamaan minun kanssani marsuja hieman alle vuosi sitten. Hän on 25vuotta ja hänella on ollut marsuja 11v, ja hän on käynyt marsujen kanssa pet näyttelyissä n.10vuotta. Elisalla ei ole vielä kasvattajanimeä, mutta hänellä on hakuprosessi alkamassa toiseksi Almond's kasvattajaksi. :) Elisa

Olen lisäksi Suomen marsuyhdistyksen hyväksymä pet-tuomari ja marsuyhdistyksen kasvattajanimikäsittelijä. Marsuja olen omistanut 17vuotta. Lisäksi omistan novascotiannoutaja tähden.

Kasvatamme pääasiassa skja eng. crest buffia ja creamia. Poikasia voi syntyä myös kuviolla roan ja väreissä white, golden ja saffron.

Jokainen omistamamme marsu on minulle ja Elisalle tärkeä. Kuin myös jokainen syntynyt poikanenkin. Pyrin kasvattamaan rotumääritelmän mukaisia marsuja. Kasvatuksessani marsujen terveys ja luonne ovat myös erittäin tärkeitä.

Elisa pitää marsublogia: http://cavy-dreams.blogspot.com/

koirasivu: http://www.student.oulu.fi/~learahtu/tahtikoira.htm 

 

 

Tampere

BIS1, ROP1, serti caprani's Pamina

1/2 Miss Unbelievalbe

2/4 Malaxi's zulu prince

4/4 Caprani's Yamara

Hinnerjoki

2x serti, 2x ROP2, 1 BIS6 Caprani's Pamina

1 x serti Miss Unbelievable

Luleå 27.2.2010

UML: Tuomari Bettan Gileborn-Sundberg 

Summer Sun (Engl.crest cream) Om. Leila Partanen. kasv. Jenni  1/2 90p SERTI , ROP1 BIS3 

Sunsihine Reggae (Engl. crest cream) Om. Leila Partanen . kasv. Jenni  2/2 90p SERTI, 

Caprani's Pamina (self cream)  1/4 89p SERTI, BIR-R  4s serti! ensimmäinen junnu sertejen jälkeen!, valionarvoa hakemaan! 

Miss Unbelievable (engl. crest buff) 1/1 89p SERTI 

Princess Diva (self buff) 1/1 88p SERTI 

Caprani's Undercover elite, (self cream)  2/4 88p certifikatkvalite 

Malaxi's zulu Prince (self cream) 3/4 88p certifikatkvalite
 
 

Oulu 2009 (4 kasvattia osallistue)

Ultimate cuteness activated serti, ROP, BIS 8

Romeo serti

Odessa ROP + kuma

Obelix kuma

Tampereella 2007

Eye's of love ROP1 englannin crest ja sai SERTIn , sijoittui BIS kisassa, mutta en muista monenneksi

Tampereella 2006

Adele oli hienosti Oli ROP1 ja BIS7 ja sai SERTIn. 

Eye catcher sai myös SERTIn.

Piteåssa käytiin myös. Saatiin tosi hyvät arvostelut. Mutta huonosta valaistuksesta johtuen siitä lähti pisteitä pois, että tuomari ei meinannut millään uskoa, että marsulla oli punaiset silmät.

Kasvattimme: Ville Vallaton, sheltie on saanut uudessa kodissa 3 sertiä ja valmistunut KVAksi!